Team Adatza’s

englanninspringerspanielit Ada, Ilona & belgianpaimenkoira tervueren Indi

Kuten voitte huomata…

Filed under: Yleinen 15. February, 2009 @ 21:25

Olen ollut erittäin laiska blogin pitäjä :) noin kuukautta ennen vuoden vaihtumista ja vielä tammikuu, olen enemmän tai vähemmän ollut kokoajan jossain, kokoajan on ollut rästihommia tai sitten olen juossut viikonloput ympäriinsä. Tässä on siis mennyt nyt helmikuu ihan palautuessa, rupesi sen verran ottamaan koville, että oli ihan pakko pysähtyä ja miettiä, haluanko näin kiireisesti viettää aikani.

Siispä esimerkiksi nyt takana on suht rauhallinen viikonloppu :) Hanget tosin on olleet nyt niin mahtavat, että tänäänkin vehtasin pitkin peltoja koirien kanssa ja vielä pihallakin leikittiin. Lenkin päätteeksi tuulettelin petivaatteita, ihana mennä nukkumaan tänään lakanoiden väliin.

Ei sitä sentään toimettomana olla nytkään ;) Muutama kotisivuprojekti on tässä työnalla vielä ja jäsentiedoite, mutta sen jälkeen on taas vähän paussia. Ilona käy nyt 4 kertaa jyväskylässä kurssilla tokoilemassa ja Ilonan osalta agilityn alkeiskurssi alkaa vasta maaliskuun lopussa. Indin kanssa agilityyn oltaisiin voitu mennä jo viimeviikolla, mutta oli emännällä hieman huono happi. Se on sitten agilityyn mentävä ensiviikolla… on ruvennut jo sormet kovin sinne syyhyttämään.

No Comments »

No comments yet.

RSS feed for comments on this post. TrackBack URI

Leave a comment

Line and paragraph breaks automatic, e-mail address never displayed, HTML allowed: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong> <p> <br>

(required)

(required)


*
Todistaaksesi olevasi ihminen, etkä roska-automaatti, kirjoita kuvassa näkyvä sana.
Anti-Spam Image